Sivuonteloiden pallolaajennus

Sivuonteloiden pallolaajennusta on tehty Suomessa vuodesta 2007 lähtien. Pallokatetrit ovat tänä aikana kokeneet suuren muutoksen ja tämän päivän välineillä toimenpiteet ovat entistä helpompia ja nopeampia. Vuosikymmenen aikana on myös siirrytty entistä enemmän puudutuksessa tehtäviin toimenpiteisiin ja polikliinisiin toimenpiteisiin.
Pallolaajennus auttaa samalla tavoin kuin perinteinenkin tähystysleikkaus eli se avaa ahtaita tai tukkeutuneita sivuonteloiden ulosvirtauskanavia. Sen avulla kuitenkin pystytään välttämään perinteiselle leikkaukselle ominainen normaalien luuseinämien ja limakalvopintojen poistaminen nenästä sekä mahdolliset terävien leikkaustyökalujen käytöstä aiheutuvat komplikaatioriskit.
Verenvuotoja ja kipua on huomattavasti vähemmän kuin perinteisessä leikkauksessa eikä potilaan tarvitse esimerkiksi käyttää nenätamponeja. Toipuminen sujuu nopeasti eikä pitkää sairaslomaa tai runsasta jälkihoitoa tarvita.
Pallolaajennus tehdään nykyisin useimmiten paikallispuudutuksessa, joskin lapsilla, herkillä aikuisilla tai jos samassa yhteydessä tehdään muita toimenpiteitä, käytetään yhä nukutusta. Osa sairaaloista on siirtänyt toimenpiteet poliklinikalle, jolloin toimenpidekäynti muistuttaa hammaslääkärillä vierailua.    
http://www.entellusmedical.com/fi (suomenkielinen pallolaajennus sivusto)
Youtube-video pallolaajennuksen hyödyistä ja potilaskokemuksista